Tornioon on suunnitteilla 60 MWp teollisen mittakaavan aurinkovoimala. Aurinkovoimalaitoksen sijoituspaikaksi on kaavailtu osin jo varsinaisesta käytöstä poistunutta maa-ainestenottoaluetta Laivakankaan alueella. Alueen viereen on suunniteltu Arctio North -teollisuusalue. Hankealueen koko on noin 80 hehtaaria.
Laivakangas
Tiedot hankkeesta
Mitä seuraavaksi?
Hankkeelle on aloitettu ympäristövaikutusten arviointimenettely. YVA on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2027 kesällä, ja rakentaminen voisi alkaa aikaisintaan vuoden 2028 aikana.
Kysymyksiä ja vastauksia Laivakankaan aurinkovoimalaan liittyen
Miksi hankkeelle tehdään YVA-menettely?
YVA-menettely vaaditaan aina tietyiltä suuren mittakaavan hankkeilta, jotka on listattu YVA-laissa. Lisäksi YVA-menettelyä voidaan vaatia yksittäistapauksissa muiltakin sellaisilta hankkeilta, jotka todennäköisesti aiheuttavat laadultaan ja laajuudeltaan YVA-laissa listattuihin hankkeisiin rinnastettavia vaikutuksia.
Miksi Skarta valitti YVA-päätöksestä?
Tämän kokoluokan aurinkovoimahankkeilta ei lähtökohtaisesti vaadita YVA-menettelyä. Päätös vaatia YVA-menettelyä oli YVA-lain mukainen yksittäistapaus. Skartan näkemyksen mukaan hanke ei aiheuta YVA-lain hankeluettelon hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia
merkittäviä ympäristövaikutuksia, joten päätös vaatia YVA-menettely on virheellinen. Skarta selvittää aina hankkeidensa ympäristövaikutukset huolellisesti riippumatta siitä vaaditaanko hankkeelle YVA-menettelyä.
Miten luonto- ja ympäristöarvot huomioidaan hankkeessa?
Mm. Maisema- ja ja luontovaikutukset selvitetään yksityiskohtaisesti. Jos selvitykset osoittavat tarpeen muutoksille, suunnittelua mukautetaan sen mukaan.
Miten rakentaminen vaikuttaa alueen liikenteeseen?
Rakentamisen aikaisen liikenteen suunnittelee ja toteuttaa urakoitsija. Alueelle on tyypillisesti yksi tulo- ja poistumistie, josta raskas liikenneohjataan alueella sijaitsevalle varastoalueelle, jossa kuorma puretaan. Työmaaliikenne suunnitellaan niin, että se on mahdollisimman turvallista ja vähän häiriötä aiheuttavaa. Rakennustöitä varten tarvittavat tiet määritellään teiden käyttöoikeussopimuksissa. Muiden teiden käyttö ei ole sallittua rakennustöissä.
Miten maanalaiset rakenteet selvitetään?
Maanalaiset rakenteet, kuten tietoliikennekaapelit ja käyttövesiputkistot selvitetään voimalan yksityiskohtaisen toteutussuunnittelun aikana. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi paikalliselta vesilaitokselta pyydetään sijaintitiedot putkistoista.
Mitä terveysvaikutuksia aurinkovoimalla on lähialueen asukkaille?
Aurinkovoimaloiden ei ole osoitettu aiheuttavan terveyshaittoja asutukselle lyhyellä tai pitkällä aikavälillä.
Mitä hyötyä hankkeesta on Tornion asukkaille?
Aurinkovoimalahanke toisi kaupungille merkittäviä ja pitkäaikaisia taloudellisia sekä elinvoimaa vahvistavia hyötyjä. Sen 50 vuoden elinkaaren aikana kaupungille kertyisi merkittävä määrä kiinteistöverotuloja, jotka voidaan käyttää esimerkiksi palveluiden parantamiseen, infrastruktuuriin ja muun kaupunkikehityksen rahoittamiseen. Lisäksi maanomistajille maksettavat vuokratulot tuovat kaupungille lisää verotuloja. Voimalan rakentaminen sekä sen ylläpito ja huolto synnyttävät paikallisia työpaikkoja ja tukevat siten alueen elinvoimaisuutta. Uusiutuvan energian saatavuus houkuttelee kaupunkiin usein myös uusia investointeja, mikä vahvistaa alueen vetovoimaa edelleen. Mitä enemmän puhdasta sähköntuotantoa alueella on, sitä vakaampi ja mahdollisesti edullisempi sähkön hinta on pitkällä aikavälillä.
Samalla hanke tukee koko Suomen ilmastotavoitteita, sillä aurinkovoima on yksi nopeimmista, puhtaimmista ja kustannustehokkaimmista keinoista lisätä vähäpäästöistä energiantuotantoa ja edistää hiilineutraaliustavoitetta vuodelle 2035.
Miten alue ennallistetaan vuokrasopimuksen päätyttyä?
Purkuvakuudet ja ennallistamisvelvoitteet on määritelty maanvuokrasopimuksissa. Ne käytännössä kattavat tehtävät työt kun toiminta alueella loppuu. Rakennetut tiet voidaan jättää joko maanomistajan käyttöön tai ne puretaan. Vastuullinen toimija tietysti kierrättää mahdollisimman paljon materiaaleista uusiokäyttöön. Aurinkopaneelien kierrätys on jo olemassa olevan lainsäädännön piirissä ja sitä koskee tuottajavastuun velvollisuudet. Paneelien osalta kierrätysaste on noin 95 %, koska ne ovat pääosin lasia ja metallia. Telineet ovat terästä, alumiinia tai muita metalleja, joten ne ovat myös kierrätyskelpoista materiaalia. Erilaiset kaapelit ja muutkin sähkökomponentit myös kelpaavat kierrätykseen.

Skarta Energy Laivakangas Oy
Kiinnostuitko?



