Kauhajoen kaupunki on valmistellut uusiutuvan energian tuotantoa edistävää yhteistyötä energia-alan yritysten kanssa. Yhdessä Skarta Energy Oy:n ja Windelligence Oy:n kanssa tutkitaan uusiutuvan energian ja lähienergian tuottamisen mahdollisuutta Kauhajoen Aronkylän teollisuusalueella ja sen ympäristössä. Yhteistyön tavoitteena on tuottaa Aronkylän teollisuusalueen yrityksille edullista uusiutuvaa energiaa.
Kauhajoen kaupunginhallitus hyväksyi 12.9.2022 kaupungin ja Skarta Energy Oy:n valmisteleman aiesopimuksen, jossa sovitaan yhteistyön aloittamisesta yhdessä määriteltyjen kohteiden arvioinnin sekä luvitus- ja kaavoitusprosessien osalta. Aiesopimuksessa sovitaan niistä periaatteista, joilla kaupunki antaa kehittäjälle yksinoikeuden suorittaa ennalta sovittujen kohteiden teknistaloudellisen evaluoinnin sekä arvioida niiden soveltuvuutta uusiutuvan energian rakentamiseen ja tuottamiseen. Osapuolet myös sopivat pyrkivänsä jatkamaan yhteistyötä tuotannon toteutusvaiheeseen, mikäli arvioinnin perusteella löytyy soveltuvia kohteita. Sopimuksessa ei sitouduta mihinkään ennalta tunnistettuun ratkaisuun.
Yhteistyöyritykset arvioivat kohteiden soveltuvuutta uusiutuvan energian tuottamiseen. Kaupunki mm. tunnistaa mahdollisesta uudesta tuotannosta koituvat kaavoitustarpeet ja on mukana laajemman yhteistyön valmistelussa.
Hankkeessa selvitetään tuulivoiman, aurinkovoiman, biokaasun ja vedyn tuotannon mahdollisuudet Aronkylän lähialueilla. Yhteistyössä myös selvitetään, voidaanko Aronkylän lähellä tuotettua energiaa myydä suoraan teollisuusalueen yrityksille kilpailukykyiseen hintaan. Lisäksi tarkastellaan vaihtoehtoisten polttoaineiden jakelun järjestämisen mahdollisuutta Aronkylässä kantateiden tuntumassa.